keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Erilainen suklaakakku

Edellisessä postauksessakin olleen suklaa-marenkikakun jälkeen teki mieli tehdä viimeisille synttärivieraille hivenen kevyempi suklaakakku. Kyllä, luit oikein, vähän kevyempi suklaakakku. Eihän suklaakakku nyt koskaan kovin kevyt ole, mutta hitusen kevyempää herkuttelua tämän kakun kanssa voi harrastaa.

Hieman jännitti minkä makuinen kakusta tulee, koska en ollut ennen tehnyt suklaakakkua tällaisista raaka-aineista. Herkullinen kakku tästäkin leipomuksesta kuitenkin tuli ja se vei kyllä mennessään raikkaan mansikkakastikkeen ja vanilijasoijajäätelön kanssa. Alkuperäinen resepti löytyy täältä.

Erilainen suklaakakku

300 ml kookoskermaa
2 kananmunaa
1.5 dl muscovadosokeria tai kookospalmusokeria
1 dl kookosjauhoja
0.75 dl raakakaakaojauhetta (tai 100% tummaa kaakaota)
1 banaani

Vatkaa kananmunat sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi. Muussaa banaani tasaiseksi mössöksi. Lisää kookoskerma ja banaani muna-sokerivaahdon sekaan ja sekoita hyvin. Sekoita kuivat ainekset keskenään ja lisää siivilän kautta muiden ainesten joukkoon. Kaada taikina 20 cm kokoiseen leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Tarkkaile kakun mehevyyttä paiston aikana, kakun on tarkoitus jäädä sisältä pehmeäksi.

Mansikkakastike

200 g kohmeisia mansikoita

Laita kohmeiset mansikat tehosekottimeen ja sekoita sileäksi kastikkeeksi.

Tarjoa kakku sen levättyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mutta mieluusti yön yli. Tarjoa mansikkakastikkeen ja soijajäätelön kanssa.


2 kommenttia: