perjantai 23. elokuuta 2013

Kookospallerot

Pitkästä, pitkästä aikaa saan aikaiseksi jotain herkkupostausta. Vapaapäivän ja perjantain kunniaksi päätin kokeilla tehdä kauan himoitsemiani kookospalleroita. Pallerot osoittautuivat äärimmäisen yksinkertaisiksi tehdä ja ihan super herkullisiksi. Maistuvat varmasti niillekin jotka eivät ole kookoksen suurimpia ystäviä sillä kookoksen maku on hyvässä tasapainossa muiden ainesten kanssa. Mikä parasta nämä herkut ovat maidottomia ja gluteenittomia. :)

Tässä resepti, olkaa hyvät! Aurinkoista viikonloppua!

Kookospallerot noin 16 kpl

75 g margariinia (keiju sininen)
2 dl muscovadosokeria
2 tl aitoa vanilijajauhetta
4 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
2 rkl raakakaakaojauhetta tai tummaa kaakaojauhetta
1/2 dl kookoshiutaleita
1-2 rkl kylmää kahvia tai vettä

Sekoita sokeri, vanilijajauhe ja huoneen lämpöinen margariini keskenään. Hienonna kaurahiutaleita tehosekoittimessa sen verran, että ne rikkoontuvat hieman. Lisää kaurahiutaleet, kookoshiutaleet ja kaakao sokerin ja margariinin joukkoon ja sekoita. Lisää vesi tai kahvi massaan koko ajan sekoittaen. 

Laita jääkaappiin noin 30 minuutiksi vetäytymään.

Pyörittele massasta palloja ja pyöritä ne sitten kookoshiutaleissa.
Säilytä jääkaapissa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti