Olen nyt vajaan kahden kuukauden ajan lähes poikkeuksetta aloittanut aamuni supersmoothiella. Ainesosia olen vaihdellut vähän aamun ja mielialan mukaan, mutta kylmäpuristettua kookosöljyä ja raakakaakaojauhetta olen laittanut siihen päivittäin. Myös macajauhetta olen käyttänyt aina, suositeltavaa taukoviikkoa lukuunottamatta.
Ilokseni olen saanut huomata vatsani voineen nyt paremmin kuin aikoihin. Olen saanut vähentää vatsan oireiluun käyttämääni lääkitystä huomattavasti. Mene ja tiedä sitten johtuuko oireiden väheneminen tästä supersmoothiesta ja jostain sen ainesosasta, uskon voimasta, vai jostain muusta muutoksesta elämäntavoissani jonka olen mahdollisesti tehnyt asiaa sen kummemmin miettimättä. Olen kuitenkin enemmän kuin onnellinen tästä olotilasta vatsassani ja aion ehdottomasti aloittaa aamuni jatkossakin smoothiella.
Kylmäpuristettua kookosöljyä olen käyttänyt nämä vajaat kaksi kuukautta myös ihonhoitotuotteena. Olen käyttänyt sitä iltaisin ihon puhdistukseen sekä yövoiteena ja suorastaan rakastunut öljyyn näissä käyttötarkoituksissa. Myönnettäköön, että ihoni on onnekseni ollut aikalailla aina hyvässä kunnossa. Öljyn käyttö on kuitenkin tehnyt ihostani entistäkin pehmeämmän ja ne muutamat mustapäätkin olen saanut lähtemään! Meikit tällä lähtee hyvin, tosin silmämeikit olen poistanut yleensä silmämeikin puhdistusaineella. Hyvin toimii siis! Kokeilinpa öljyä hieman skeptisin ajatuksin myös deodoranttina parin viikon ajan. Eikä hiki öljyn kanssa yllätyksekseni alkanut haisemaan. Jätin kookosöljyn käytön deodoranttina kuitenkin pelkäksi kokeiluksi, koska kainalot jäivät kostean tuntoisiksi.
Kylmäpuristettukookosöljy on siis tullut jäädäkseen niin keittiöön kuin kylppäriimmekin. Mainittakoon muuten, että molemmista huoneista löytyy omat öljypurkkinsa...en siis kauho samaa öljyä ruokaa ja naamaani. :)
Vietin muuten aivan ihanat lauantain ja sunnuntain rakkaan ystäväni luona Helsingissä. Miten mukavaa meillä olikaan ihanan aurinkoisessa säässä ulkoillessa, hyvää ruokaa syödessä ja toistemme seurasta nauttiessa! Piti ottaa lenkkien matkalta kuvia, mutta siinä höpötellessä se jäi yhteen kuvaan. Teimme muuten sunnuntaina kuulua avokaadopastaa jonka reseptin jätän nyt jakamatta, koska aikalailla kaikki sen taitavat jo tietää. Ihan hyvää oli, mutta täytyy sanoa, että ei se niin ihmeellistä mielestäni kuitenkaan ollut. Noh, tulipahan tehtyä. Tällaisen viikonlopun jälkeen on hyvä aloittaa uusi viikko!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti